Pneumokokki vs. influenssa
Pneumokokkibakteerin aiheuttamat sairaudet leviävät erityisen helposti influenssakauden aikana. Pneumokokin aiheuttamia tauteja esiintyy yleisesti influenssan jälkitautina, sillä usein influenssa toimii nk. portinavaajana pneumokokkibakteerille. Influenssa vaurioittaa hengitysteiden limakalvoja, minkä seurauksena pneumokokki pääsee helpommin leviämään ja aiheuttamaan esimerkiksi keuhkokuumetta.
Pneumokokkibakteerilla ja influenssaviruksella on paljon yhteistä
Pneumokokkibakteeri sekä influenssavirus tarttuvat pisaratartuntana yskimisen tai käsi-suu-kontaktin välityksellä. Lisäksi molemmat ovat erityisen vaarallisia riskiryhmille, joilla on heikompi vastustuskyky. Pneumokokkibakteerin aiheuttamia sairauksia hoidetaan antibiootein. Influenssaa sen sijaan hoidetaan ensisijaisesti oireenmukaisesti, mutta vakaville jälkitaudeille alttiille lääkäri voi määrätä myös viruslääkettä. (Terveyskirjasto, Influenssa)
Influenssakaudella jopa puolet lapsista ja kolmannes aikuisista kantaa pneumokokkibakteeria nenänielussaan. Yleensä nenänielussa asustava pneumokokki ei aiheuta oireita. Oireeton pneumokokin kantaja voi kuitenkin levittää bakteeria. Pneumokokki leviää helposti esimerkiksi kouluissa ja työpaikoilla.
Muista arkiset konstit suojautua
Arjessa paras tapa suojautua taudinaiheuttajilta, myös influenssalta ja pneumokokilta, on hyvä käsihygienia ja terveelliset elintavat. Käsienpesulla on suuri merkitys suojautumisessa, koska pneumokokkibakteeri ja influenssavirus tarttuvat pisaratartuntana pintojen ja käsien välityksellä. Monet ruuhkaiset, julkiset paikat lisäävät tarttumisriskiä.
Elintavoilla ja perusterveydellä on merkitystä pneumokokkibakteerin torjunnassa. Hengityselimiä rasittava tupakointi ja alkoholin suurkulutus altistavat pneumokokkitaudeille. Lisäksi eräät perussairaudet, kuten astma, diabetes ja sydänsairaudet sekä tietyt vastustuskykyyn vaikuttavat lääkitykset altistavat pneumokokkitaudeille ja influenssalle.
Sekä pneumokokkibakteeria että influenssavirusta vastaan voi suojautua rokottautumalla
Influenssakausi alkaa yleensä joulukuun aikana tai viimeistään vuodenvaihteen tienoilla. Influenssarokotus kannattaakin ottaa hyvissä ajoin ennen vuoden vaihdetta. Myös pneumokokkibakteerilta voi suojautua rokottautumalla.
Pneumokokkirokotteen voi ottaa milloin tahansa. Erityisesti, jos rokotettava kuuluu influenssan riskiryhmään, niin se voi olla kätevää ottaa influenssarokotteen kanssa samaan aikaan.
Rokotukset influenssaa vastaan tulee muistaa joka vuosi, sillä viruskannat vaihtelevat vuosittain. Sen sijaan pneumokokkitauteja vastaan kertarokotus pitää kutsumattomat bakteerivieraat loitommalla pitkään.
Rokottautuminen ei suojaa kaikilta keuhkokuumeilta, aivokalvotulehduksilta eikä yleisinfektioilta. Niitä aiheuttavat monet bakteerit ja virukset.